.

.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Päikkäriin vai himaan vai molempia

Kimpaannun nykyään aika herkästi tälleen kahden lapsen äitinä. Siis en siitä tietenkään että mulla on kaksi lasta (vaikka siis joinain hetkinä huomaan toivovani ettei niitä olisi sitä yhtäkään), vaan siitä että edelleen ihmiset on tosi kärkkäitä arvostelemaan muiden ÄITIEN ratkaisuja ja valintoja. Aihe on vapaavalintainen, mutta tykistötuli on vapaa kun kohteena on ÄITI-ihminen ja kaikki tämän ihmisen lapsiin liittyvät sekä niistä jollain lailla riippuvaiset ja niistä johtuvat asiat. Tota julkista raatelua voi seurata aitiopaikalta jokaisella vauvasivuston nettiforumilla, nimimerkin takaa kun on helppo huudella mitä vaan. 

Viimeksi mieltä alkoi kiristämään keskustelu päivähoidosta. Toisen mielestä lapsi kuuluu kotiin, toisen mielestä yksivuotias tarvitsee ehdottomasti ikäistään seuraa ja jatkuvia virikkeitä. Allekirjoitan osittain molemmat, sillä absoluuttista totuutta ei tossakaan asiassa ikävä kyllä löydy. Kun luin kyseistä keskustelua, alkoi mua loppujen lopuksi ottaa kupoliin sen verta paljon, että kommentoin hakevani popparit, koska keskustelu alkoi saamaan sen verta kireitä mittasuhteita ja arvostelua puolin ja toisin alkoi lentelemään isommalla kädellä.

Ja vakavasti. Nää on isoja asioita. Silleen pieniä, mutta perheelle isoja asioita. Niin kauan kun itse en omaa täydellisen äidin- titteliä, en ole kukaan arvostelemaan muidenkaan valintoja. Itse ihailen äitejä, joka ovat hoitaneet lapsiaan kotona vaikka viimeiset 6 vuotta. Musta ei olis ollut siihen koskaan, eikä koskaan olisikaan. Toki meilläkin Mea on jo 4- vuotias kun vuoden päästä tarhaan menee, Enska on sillon vajaa 2,5-vuotias, oikein passelia mun mielestä. Ilman Enskaa Mea olisi ollut tarhassa jo pidemmän aikaa. Australiassa monet vauvat menevät hoitoon 6-VIIKKOISINA, asiat on täällä kuitenkin verrattain hyvin kun muksut saavat olla kotona ainakin sen about 10 kk. Ihailen myös niitä äitejä, jotka kykenevät rakentamaan upean uran ja olemaan lapsilleen äitejä siinä samassa, siihenkään ei joka mamma pysty. Toiset lapset on ujompia kuin toiset, toiset haluaa elää laiffia vähän rajummin kuin toiset. Mä diggaan treenaa enemmän kun toiset, tykkään olla muutakin kuin vain äiti enemmän kuin toiset. Rakastan lapsiani yli kaiken, hyppäisin kalliolta niiden kahden pölvästin takia koska vaan. Mutta siltikään en kykene olemaan niille läsnä 24/7 jatkuvasti. Ja kun en olekaan, niin silloin olen satunnaisesti aika lähellä sitä täydellisen äidin- titteliä. Toiset haluaa olla kotona, toiset joskus aina töissä. Toiset tykkää opiskella ja toiset käydä useammin viihteellä kun toiset. En usko että se vähentää kenenkään meidän rakkautta omaa lasta kohtaan riippuen siitä onko se lapsi koti- vai päivähoidossa. Parhaansa tässä kukin tekee niiden resurssien mukaan mitä on käytettävissä. Amen!