Kimpaannun nykyään aika herkästi tälleen kahden lapsen äitinä.
Siis en siitä tietenkään että mulla on kaksi lasta (vaikka siis joinain hetkinä
huomaan toivovani ettei niitä olisi sitä yhtäkään), vaan siitä että edelleen
ihmiset on tosi kärkkäitä arvostelemaan muiden ÄITIEN ratkaisuja ja valintoja.
Aihe on vapaavalintainen, mutta tykistötuli on vapaa kun kohteena on ÄITI-ihminen
ja kaikki tämän ihmisen lapsiin liittyvät sekä niistä jollain lailla
riippuvaiset ja niistä johtuvat asiat. Tota julkista raatelua voi seurata aitiopaikalta jokaisella
vauvasivuston nettiforumilla, nimimerkin takaa kun on helppo huudella mitä vaan.
Viimeksi mieltä alkoi kiristämään keskustelu päivähoidosta. Toisen mielestä lapsi kuuluu kotiin, toisen mielestä yksivuotias tarvitsee ehdottomasti ikäistään seuraa ja jatkuvia virikkeitä. Allekirjoitan osittain molemmat, sillä absoluuttista totuutta ei tossakaan asiassa ikävä kyllä löydy. Kun luin kyseistä keskustelua, alkoi mua loppujen lopuksi ottaa kupoliin sen verta paljon, että kommentoin hakevani popparit, koska keskustelu alkoi saamaan sen verta kireitä mittasuhteita ja arvostelua puolin ja toisin alkoi lentelemään isommalla kädellä.
Viimeksi mieltä alkoi kiristämään keskustelu päivähoidosta. Toisen mielestä lapsi kuuluu kotiin, toisen mielestä yksivuotias tarvitsee ehdottomasti ikäistään seuraa ja jatkuvia virikkeitä. Allekirjoitan osittain molemmat, sillä absoluuttista totuutta ei tossakaan asiassa ikävä kyllä löydy. Kun luin kyseistä keskustelua, alkoi mua loppujen lopuksi ottaa kupoliin sen verta paljon, että kommentoin hakevani popparit, koska keskustelu alkoi saamaan sen verta kireitä mittasuhteita ja arvostelua puolin ja toisin alkoi lentelemään isommalla kädellä.
Ja vakavasti. Nää on isoja asioita.
Silleen pieniä, mutta perheelle isoja asioita. Niin kauan kun itse en omaa
täydellisen äidin- titteliä, en ole kukaan arvostelemaan muidenkaan valintoja.
Itse ihailen äitejä, joka ovat hoitaneet lapsiaan kotona vaikka viimeiset 6
vuotta. Musta ei olis ollut siihen koskaan, eikä koskaan olisikaan. Toki
meilläkin Mea on jo 4- vuotias kun vuoden päästä tarhaan menee, Enska on sillon
vajaa 2,5-vuotias, oikein passelia mun mielestä. Ilman Enskaa Mea olisi ollut
tarhassa jo pidemmän aikaa. Australiassa monet vauvat menevät hoitoon
6-VIIKKOISINA, asiat on täällä kuitenkin verrattain hyvin kun muksut saavat
olla kotona ainakin sen about 10 kk. Ihailen myös niitä äitejä, jotka kykenevät
rakentamaan upean uran ja olemaan lapsilleen äitejä siinä samassa, siihenkään
ei joka mamma pysty. Toiset lapset on ujompia kuin toiset, toiset haluaa elää
laiffia vähän rajummin kuin toiset. Mä diggaan treenaa enemmän kun toiset,
tykkään olla muutakin kuin vain äiti enemmän kuin toiset. Rakastan lapsiani yli
kaiken, hyppäisin kalliolta niiden kahden pölvästin takia koska vaan. Mutta
siltikään en kykene olemaan niille läsnä 24/7 jatkuvasti. Ja kun en olekaan,
niin silloin olen satunnaisesti aika lähellä sitä täydellisen äidin- titteliä.
Toiset haluaa olla kotona, toiset joskus aina töissä. Toiset tykkää opiskella
ja toiset käydä useammin viihteellä kun toiset. En usko että se vähentää
kenenkään meidän rakkautta omaa lasta kohtaan riippuen siitä onko se lapsi
koti- vai päivähoidossa. Parhaansa tässä kukin tekee niiden resurssien mukaan
mitä on käytettävissä. Amen!