.

.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Vauvan kaipuu

Kuume, mikä oiva sana se onkaan. Vauvakuume, kuvaahan tuo aikalailla sitä olotilaa, jossa mielen täyttää pitkälti ainoastaan ajatus pienestä ihmisestä, joka olisi minun tai meidän. En vielä ole tähän päivään mennessä onnistunut keksimään mikä tuon katalan kuumeen laukaisee, mutta se taitaa vaivata lähes kaikkia jossain vaiheessa elämää, toisia kerran, toisia useammin. Toisiin se iskee heti teini-iän jälkeen, toisilla se ilmoittelee itsestään vasta valmistumisen ja uran luomisen jälkeen. En usko että elämäntilanteella on sen asian kanssa juurikaan mitään tekemistä, vaan veikkaan että se tuntuu jokaisesta lähestulkoon samalta.

Yritin selittää kerran vauvakuumetta eräälle ystävälleni, jolla ei ollut rehellisesti sanottuna hajuakaan miltä moinen tauti tuntuu. Siinä vaiheessa sain aikamoisen tyrmistyneen reaktion, kun rehellisesti kerroin että olisin ollut valmis valitsemaan vauvan parisuhteen tilalle. Jos Pekkis olisi joskus kertonut mulle ettei koskaan missään nimessä ikinä todellakaan halua yhtään lasta, niin veikkaan että meidän tiet olisi lähteneet eri suuntiin. Mulla se lapsen kaipuu oli niin järjettömän suuri, että jos olisin jäänyt sellaiseen suhteeseen jossa sitä lasta en olisi koskaan saanut, niin musta olisi lopulta tullut vanha ja katkera nainen, joka olisi syyttänyt Pekkistä siitä, ettei se koskaan antanut mulle mahdollisuuttakaan saada yhtään lasta. Mun mielestä Pekkiskään ei olisi sellaista naista ansainnut, joten loppujen lopuksi päätös olisi vamaan ollut aika helppo.

Kun muistelen omia kuumeiluaikojani, niin olihan se jollain lailla voimia vievää. Päässä pyöri lähestulkoon ainoastaan vauva, miltä se näyttäisi, entä millainen tyyppi se olisi? Mitä sille sitten puettaisiin päälle, entä nimi? Tulisikohan siitä tyttö vai poika, mun vai Pekkiksen näköinen? Huomasin tuijottavani raskaana olevia vähän kateellisena, ihailevani isoja vauvamasuja ja kuvittelevani miltä näyttäisin itse sellaisen kanssa. Yhtäkkiä tuntui että olin ainoa ei-raskaana oleva nainen koko saakelin Helsingissä, kaikki muut tuntui kävelevän ohi isojen vatsojensa kanssa.

Kun aloin miettimään asiaa oikein enemmänkin tänään, niin päädyin tulokseen, ettei vauvakuume ole vain kaipuuta saada se pieni ihminen syliin. Se on kaipuuta jättää jotain itsestämme tänne, kaipuuta kokea täysin ehdoton symbioosi ja yhteys toisen ihmisen kanssa. Ehkä kaipuuta saada elämäänsä jotain, jota voi rakastaa täysin ehdoitta, saada joku joka on täysin minun ja minusta riippuvainen. Ehkä meillä on tarve saada joku lähellemme, joka varmastikaan ei ole lähdössä eikä lainassa. Monessa suhteessa vauvakuume onkin hyvin itsekäs tunne: MINÄ haluan vauvan, MINÄ. Ei kukaan siltä vauvalta kysynyt, haluaako se minut? Onneksi sanonnan mukaan vauva kuitenkin valitsee vanhempansa, joka ainakin omasta mielestäni lähes jokaisessa perheessä pitää paikkaansa.

Ja ei, itse en enää ko. kuumeesta kärsi. Vaikka edelleen usein pyörittelen mielessäni ajatusta kolmannesta lapsesta, niin yhä useammin huomaan että olen täysin onnellinen ja tyytyväinen näin; kahden maailman ihanimman pienen tyttären äitinä. En tiedä kaipaanko enää kolmatta (satavarmaa tyttö)lasta meidän perheeseen. Jos meille joskus sellainen pieni räyhääjä tulee, niin rakastan häntä sumeilematta ja ehdoitta yhtä paljon kuin kahta ensimmäistäkin, se on selvä. Toivon kuitenkin, että jokainen saman piinaavan ja katalan vauvakuumeen kärsijä saa sen oman pienen räyhääjän, tyhjä syli on asia jota en soisi pahimmalle vihamiehellenikään. Ihailen myös ihmisiä, jotka eivät lapsia halua. Tässä yhteiskunnassa on yleinen normi, että kaikkien kuuluu haluta lapsia, tietenkin kaikkien kuuluu lisääntyä! On varmasti yhtä voimia vievää selittää yhä uudelleen, miksi ei lapsia halua, vaikka mielestäni sitä ei kuulu selittää yhtään sen enempää kuin sitäkään miksi joku toinen lasta haluaa. 

On vaikea yrittää kirjoittaa niinkin vahvasta asiasta pahoittamatta kenenkään mieltä. Jostain syystä tämä tuppaa olemaan myös asia, jossa usein asetutaan napit vastakkain omia mielipiteitä kailottaen. Itsekin olin ennen sellainen, vaikka sitä hävettääkin jälkikäteen myöntää. Tehköön ja saakon jokainen toiveensa mukaan muiden mielipiteistä välittämättä. Elämä lasten kanssa tai ilman, kunhan se on niinkuin itse haluaa.



Ei kommentteja: