.

.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

HCR 2014!

Uskomaton tunne, nyt se on ohi. Kuusi viikkoa sitten jossain mielenhäiriössä ilmoittauduin viime tingassa elämäni ensimmäiselle puolimaratonille, enkä tosiaan uskonut että jaksaisin juosta 21,1 kilsaa putkeen. Jännitys alkoi kasvamaan jo torstaina, perjantai oli illalla jo semmosta jännitystä, mutta lauantaina olin koko päivän kun tulisilla hiilillä. Aamusta saakka hermoilin ja vetelin kun sähköjänis osaamatta keskittyä mihinkään. No miten se meni sitten...

Oltiin pelipaikoilla hyvissä ajoin, tunnelma oli musta ihan huikea jo heti alussa! Järjestelyt toimi ainakin mun silmin jouhevasti, kaikki oli hyvin ohjeistettua ja organisoitua. Ehdin keräämään jännitystä vielä ennen lähtöä ihan megana. Oli uskomatonta katsoa lähdössä odottavia juoksijoita, kaikilla oli hymy huulilla ja fiilis oli katossa. Sääkin oli mitä parhain, puolipilvinen, ei liian kuuma eikä kylmä, tuultakaan ei juuri ollut. Yhtäkkiä kello vaan alkoi olemaan sen verran, että oli munkin aika siirtyä lähtöalueelle about 2000 muun mun kanssa samassa ryhmässä lähtevän kanssa. Alussa oli reilusti ruuhkaa ja hetken aikaa kestikin että pääsi edes juoksemaan. Jouduin vielä ekan kilsan aikana asentamaan puhelimeen Spotifyn uudelleen, mutta alun ruuhkassa vauhti tosiaan oli sen verran hidas, että sen sai fiksattua helposti.





Juoksu lähti sujumaan heti alusta saakka tosi hyvin, juoksin omaa tahtia, enkä lähtenyt repimään vaikka ohi menikin porukkaa. Toisaalta oma  juoksu oli myös sen verta reipasta, että sain ohitella muita aika tiuhaan tahtiin. Vaikka juoksijoita oli paljon, niin missään vaiheessa ekan kilsan jälkeen ei musta ollut erityisestä mitenkään isompaa ruuhkaa, vaan ohi pääsi melko sujuvasti jos tarve oli. Reitti alkoi kiertäen Töölön lahtea, sieltä Hakaniemeen ja takaisin stadikan kulmille, josta sitten lähdettiin kohti Haagaa, tilkkaa ja loppuosia.

Juoksu eteni tosi kivasti, ainoastaan vasen pohje ilmoitti olemassaolostaan aika aikaisessa vaiheessa, mutta en antanut sen häiritä, eikä se oikeasti haitannutkaan. Juoksufiilis oli uskomaton, reitin varrella oli tosi paljon katsojia, jotka kannustivat ja tsemppasivat. Myös mun vanhemmat olivat tyttöjen kanssa tsemppaamassa, mua jostain syystä alkoi itkettää kun juoksin ohi. :D Olin ladannut soittolistaan hyviä juoksubiisejä ja kyllä siitä musiikista oli mulle uskomaton tsemppi ja apu. Vetelin välillä uskomattomassa euforiafiiliksessä kuunnellen Aviciita ja hetken päästä rullasin Led Zeppelinin tahtiin. Juoksin omasta mielestä ihan hyvää normaalia lenkkivauhtia, mutta en missään vaiheessa kytännyt mitään kilsa-aikoja, eikä mulla toisaalta ollut mitään mittaria päälläkään. Tarkoituksella juoksin semmosta tahtia, että se juoksu oli helppoa koko ajan, koska niinkuin aiemmin kirjoitin, niin tarkoitus oli päästä ainoastaan maaliin.

Ensimmäinen vaikea paikka oli 18 kilsan kohdalla, siihen saakka olin oikeastaan vaan rullaillut hyvällä fiiliksellä. Ne kaksi kilsaa 18 ja 20 kilsan välillä oli kyllä semmosta tahtojuoksua, jalat alkoi jäykistyä ja juoksusta alkoi tulla selkeesti jotenkin kulmikkaampaa. Kun näin edessä 20 kilsan lätkän, niin laitoin Spotifysta soimaan sen vikan biisin, eli Foo Fightersin Pretenderin. Siinä vaiheessa tuntui kun joku olis pistänyt mun suoniin kilon adrenaliinia ja lähdin vetämään vikan kilsan loppukiriä. Jaloissa oli paukkuja tosi paljon ja juoksin rehellisesti niin lujaa kun jaloista lähti. Oli uskomaton tunne mennä heittämällä oli kaikista, olo oli kun olympiavoittajalla. Vika mäki, siitä kaarto stadikalle ja loppusuora. Juoksin aivan täydellisessä flowtilassa ja maaliin päästessä ensimmäisenä näin perheen ja ystäviä katsomossa kannustamassa. Hapenottokyky veteli kyllä maksimiaan, tuntui ettei keuhkoihin mene milliäkään happea, vaan haukoin henkeä hullun lailla. Itku meinasi päästä, niin paljon elimistössä oli sillä hetkellä endorfiineja ja adrenaliinia.





Jälkikäteen olo on uskomaton. Eilen olin oman elämäni sankari ja uskomatttoman ylpeä itsestäni. Mä tein sen! Jaksoin juosta sen reilu 21 kilsaa. Aika oli 2.10, johon oon supertyytyväinen! Jälkikäteen tiedän että paukkuja alle kahden tunnin alitukseen olisi ollut heittämällä, mutta ekakertalaisena tunne tostakin ajasta on uskomaton. Juoksin vikan 11 kilsaa samaan aikaan kun ensimmäisen kympin, joten kiva kiristys tohon vikaan settiin kuitenkin tuli.

Olo tänään on edelleen aivan käsittämätön. Jalat on toki vähän kipeät, josta syytän lähinnä koko illan tanssimista (hyvää palauttelua kato). Silti päällimmäisenä tunteena on se, että haluisin vetästä lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan! Tiedän nyt jo, että tää ei todellakaan jää tähän! Ensi vuodelle oon päättänyt juosta puolikkaan alle 1.50, joten ei passaa muuta kun alkaa treenaamaan! Myös kokopitkä maraton on alkanut kolkuttelemaan tuolla takaraivossa, että jos sittenkin?





4 kommenttia:

Ilon Päivä kirjoitti...

Voi vitsi, onnea paljon! :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, hieno suoritus ja varmasti motivoiva ensikokemus!

Minna kirjoitti...

Hei, eksyin tänne blogiin, kun halusin lukea muiden tunnelmia hcr:ltä. Kiitos kokemusten jakamisesta ja onnea ekan puolikkaan juoksemisesta! Itsekin ensikertaa olin puolimaralla ja juurikin samaisella hcr:llä lauantaina! Valmistautuminen ei menny ihan putkeen, 2 vkoa olin flunssassa ja just ehdin toipua ennen lauantaita. Eli kovin odotuksin en lähteny matkaan. Mulla pahimmat kilsat oli n.15-18, sit juomapisteen jlk helpotti ja 19kilsan kohalla oma poika ja vanhemmat oli kannustamassa, niin se anto vielä lisäpotkua. Mullaki sama homma, vika kilsa meni tosi mukavasti, sain ohitella muita ja tuntu, et oli vielä paukkuja jäljellä, vaikka pikku-huopalahtea kiertäessä luulin jo voimien loppuneen. Aika oli 2:03, johon saan olla tyytyväinen,

Krista Eklund kirjoitti...

Kiitos kaikille! :) On kyllä edelleen niin uskomattoman hyvä fiilis, että huh! Ja motivaatiota tuli kyllä lisää joku triljoona kiloa.

Jee, hyvä Minna, kiva että muillakin ensikertalaisilla jäi hyvät fiilikset. Sä oot pinkonut vielä reilusti mua kovempaa flunssasta huolimatta! Mitä mieltä ite olit tapahtumasta itsestään? Mä toisaalta en kyllä jäänyt juoksun jälkeen eväiden noudon jälkeen enää alueelle edes pyörimään, joten en tiedä oliko mikä buugi mestoilla enää sillon.