Friends for life

Näin eilen (liian) pitkän tauon jälkeen ihania äitiystäviäni. Työt, perhe-elämä ja Pekkiksen tällä viikolla loppunut kuuden viikon isyyslomapätkä on syönyt jollain tasolla mun sosiaalista elämää. Asiahan muuten alkoi jurppimaan kun pientä sikaa. Niinpä eilen pyyhälsin tuulen lailla töistä hakemaan tyttöjä ja kurvattiin talla pohjassa Selloilemaan. Ja kuinka ikävä mulla ja Meuskalla oli ystäviä ollutkaan! Tuntui että mun sydän meni ihan sykkyrälle, kun Meuska leikki onnesta soikeana kovin kaipaamansa ystävän kanssa ja mä sain nähdä omia sydänkäpyjäni, syödä salaa vähän tummaa suklaata ja höpötellä ummet ja lammet kaikesta mikä mieleen sattui tulemaan. Mieleen muistui jälleen kerran ystävyyden uskomattoman vahva ja elämässä kantava voima, loppujen lopuksi aika vähällä asioita olisi merkitystä jos menettäisi ystävänsä.

On ihanaa katsoa omien pimujen kasvua, kehittymistä ja semmosta sosiaalisen elämän heräämistä. Aika pian ihan minivauvakin alkaa huomiomaan muita ihmisiä ympärillään ja reagoimaan muihin tyyppeihin. Sanonta "kyllä lapsi lapsen tunnistaa" pitää myös täysin paikkaansa (ton takia kaikki muksut yleensä diggaa meikäläisestä), jo pieni vauva yleensä rauhoittuu toisen lapsen seurassa. Jo Enskan ekoina elinkuukausina se aina reagoi vahviten Meuskaan, heti tissin jälkeen tietty. Sisko on edelleen lähes parasta mitä Enska tietää. Vaikka Enska tykkää puuhailla jo muiden lasten kanssa, niin semmonen sosiaalinen leikki on vielä hyvin hakusessa. Meuska sen sijaan on jo sen verran iso likka, että sillä alkaa olla paljonkin kavereita joiden kanssa se tykkää leikkiä, riehua ja remuta. Kavereiden perään kysellään usein ja treffit saavat aina aikaan aikamoisen riemumetakan.

Nyt kun velimiehelle syntyi vähän Enskan jälkeen pieni tyttövauva, niin meillä on kasassa aikamoinen kolmikko. Jumaloin pientä veljentyttöäni enemmän kuin mitään ja olen päättänyt hemmotella pikkupimun täysin piloille. Meuska myös rakastaa omaa serkkuaan yli kaiken, serkkutyttö pääsee mukaan leikkeihin, hänen mukaansa nimetään nuket joita hoidetaan, työnnetään rattaissa ja joille syötetään jädeä. On hellyyttävää seurata elinikäisen ystävyyden kasvua ensimmäisistä elinkuukausista lähtien. Kaiholla jo ajattelen näiden ensimmäisiä yhteisiä kaverisynttäreitä, virpomisia, lintsireissuja, ulkomaanmatkoja ja yökyläilyjä. Mitä sitten kun ne kasvaakin niin paljon, että lähtevät yhdessä kemuttamaan, siinä sitten me vanhemmat varmaan istutaan nelistään pikkurillin kynsiä syöden ja kytätään kelloa.

Ystävät, nuo elämän sokeri ja suola! Enska, Meuska ja Ansku, friends for life! Mitä kaikkea teillä vielä edessä onkaan, pitäkää toisianne kädestä kiinni niinä hetkinä ja hypätkää rohkeasti elämään. Meidän tytöt, voi mahdoton!