.

.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syksy, oi syksy

Fanitan aika pitkälle kaikkia vuodenaikoja melkoisesti. Kesästähän diggailevat kaikki, talvi on ulkolajien harrastajien kulta-aikaa, kevät puolestaan on semmonen uudelleensyntymisen aika kaikille. Syksyssä on kuitenkin mun mielestä jotain semmosta levollista rauhallisuutta ja kiireettömyyden tuntua, iltaisin tuntuu ettei olisi oikeasti kiire mihinkään, pimeys ja hiljalleen ikkunoihin ropiseva vesisade antaa oikestaan luvan olla vain kotona ja puuhailla neljän seinän sisällä hommia, joita ei välttämättä muuten tulisi tehtyä. Kerrankin voi luvan kanssa oikeesti vaan RÖTVÄTÄ, maata sohvalla villasukat jalassa ja teemuki kädessä ja lukea jotain aivoja nollaavaa hömppää (ja sitten tajusinkin että mullahan olikin noi kaksi termiittiä himassa, jotka pitää tasan tarkkaan huolen, ettei kauheesti tartte rötvätä.).

Ihaninta syksyssä on kuitenkin aurinkoiset ja kipakat syyspäivät, kun hengitys höyryää ja nenää nipistelee. Puut on vaihtaneet väriä vihreästä keltaiseen ja punaiseen ja kaikki on ihan tajuttoman kaunista! Oli pakko napata puistoreissulle mukaan kamera ja yrittää näillä mun tosi mahtavilla valokuvaustaidoilla taltioida vähän fiilistä. :)




 Pekkis ja Meuska lempipuuhassaan, eli riehumassa meidän viereisen leikkipuiston liukumäessä.



Toivottavasti nää ihanat syyskelit jatkuu pitkälle, musta vois suoraan sitten jättää välistä kaikki räntähommat ja siirtyä suoraan siihen kivaan talvikeliin, jotta pääsis pulkkamäkeen ja tekemään lumiukkoja.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Just näin! Mäkin fiilistelen aina syksyä, kun saa luvan kanssa möllöttää. Tai ennen sai... ;) Annika

Krista Eklund kirjoitti...

Mihinhän mun äsken postaama kommentti katos? No kuitenkin, siis tänään olis toi möllöttäminen kelvannut tännekin reilun parin tunnin yöunien jälkeen. Pitäisköhän perustaa joku kollektiivinen sunnuntaihoitomesta muksuille, johon ne vois aina viedä? :D