.

.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Viini, tuo perjantain pelastukseni!

Viinille, mä pääsen tänään illalla viinille! Siis ihan oikeaan ravintolaan/baariin, missä on oikeesti aikuisia ihmisiä. Siellä ei kukaan kilju korvaan (paitsi tietenkin jos ilta sattuisikin venähtämään ja promillemäärät nousemaan liian korkealle), ei tartte vaihtaa kenellekään vaippaa (ainakaan toivottavasti!), kukaan ei roiku lahkeessa (taidan laittaa kuitenkin varuiksi mekon), eikä ketään tarvitse nukuttaa sylissä hytkyttäen (eiks tää tapahdu yleensä vasta jatkojen jatkoilla?). On hassua kuinka ennen perjantai, afterwork ja viinilasillinen (oikeesti pullollinen) oli ihan normisettiä melkein joka viikonloppu, nyt se on oikeesti semmosta luxusta, jota odottaa koko viikon. Jollain lailla on jopa säälittävää, että lähteminen saattaa jopa vähän jännittää, kertoo ehkä siitä kuinka usein on tässä vajaan kolmen vuoden aikana tullut ulkona käytyä. :D

Meuskan jälkeen lähteminen oli jotenkin tosi vaikeeta, mietin koko ajan että miten täällä kotona nyt pärjätään, mitä jos Meuska itkee koko ajan, ei suostu nukkumaan, kukaan ei suostu nukkumaan, mitä jos se itkee niin paljon, että herää koko perhanan talo, kaikki asukkaat toisessa talossakin? Tai että jos se saakin jotain traumoja, kun en olekaan koko ajan kotona, mitä jos lapsi ajatteleekin että äiti hylkäsi, kun meni viemään roskia ja oli pois kokonaiset 2,4 minuuttia? Onneksi tästäkin mielenhäiriöstä pääsin yli melko nopeesti, vaikka silti ensimmäisen vuoden aikana koin jollain lailla huonoa omaatuntoa kun jätin mukulan hoitoon. Mietin myös usein, että rasittaako Meuskan hoitaminen muita sitten jotenkin kohtuuttoman paljon. Onneksi oon päässyt tostakin ajatusmaailmasta jo yli, on ollut mukavaa tajuta, että esimerkiksi isovanhemmat oikeesti toivoo Meuskaa kylään, niillä on jo ihan omat jutut, johon äiskä ja iskä ei ole enää tervetulleita. Tiedän myös sen, että usein Meuska saa herkutella vaniljajädellä sillon kun on mummin ja papan kanssa yhteistä aikaa, tästä kertoo ainoastaan se, että jäätelöä nähdessään Meuska toteaa yksikantaan "Pappa!". Siinä oon papan turha yrittää selittää, ettei täällä mitään jädeä ole syöty. :D

Nyt toisen lapsen jälkeen koen parantuneeni kaikista yllämainituista mielenhäiriöistä. Meuska jää silloin tällöin hoitoon ilman äidin kolkuttavaa omaatuntoa, Enska on ollut refluksista ja melkoisesta itkuisuudesta johtuen hoidossa vasta pari kertaa. Tosin kieli pitkällä myönnän odottavani sitä aikaa, kun Enskakin voi jäädä hyvillä mielin muualle hoitoon vähäksi aikaa ja päästään Pekkiksen kanssa rälläämään kunnolla. Mitä sitä turhaa nyt tässä olisikaan mitään muuta väittää.

Ja arvatkaa mitä, kun tänään Pekkis kotiutuu ja pääsen lähtemään, niin lähden ovesta ulos riemusta kiljuen. Myönnän heti alkuunsa, etten varmaan edes kauheesti mieti miten kotona pärjätään. Ei tartte miettiä, sillä tiedän nyt jo parin vuoden kokemuksella, että kyllä ne pärjää! :) Pekkis on pimujen kanssa ainakin yhtä hyvä kun mäkin, kyllä se fiksaa ja hoitaa, joten mä voin hyvällä omallatunnolla keskittyä olemaan yhden illan ihan muuta kun vaan pelkkä äiti! Ja aion tietenkin keskittyä siihen viini(pulloon). Joten hei ihanaa perdua kaikille, nauttikaa siitä kukin tavallaan ja tahollaan!

3 kommenttia:

Sanna Koo kirjoitti...

Kielipitkällä odotan omaa afterworkiani! Kotiäiteyshän on täyttä työtä, eiks näin kuulu sanoa? (Ja kyllä se siltä myös tuntuu!) KADE!

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

No rehellisyyden nimissä joskus aamulla lähtisin "oikeisiin" töihin kotimutsiuden sijaan. ;) Ja hei, afterworkkeja odotellessa!