.

.

torstai 13. helmikuuta 2014

Antennipääsukupolvi

Kuinka moni muistaa vielä ne vanhat puhelimet, joissa oli se ihana pyöritettävä numerotaulu tai kasettisoittimien kasetit joita pystyi kelaamaan lyijykynällä? Okei, mun ikäluokan lukijoista saletisti kaikki, mutta nuoremmista janttereista ei niitä oikeesti enää kovin moni muista. Meuska tunnistaa vanhan puhelimen puhelimeksi muuten sen takia, että sillä on sellainen mökillä leluna. Ja hyvä lelu onkin. Toimii yhtä hyvin kun vanha tietokoneen irtonäppis. Vaikka mä en nyt itse koe itteäni mitenkään kauheen pahaksi kalkkikseksi, niin iskee sitä jotenkin jonkinasteinen pakokauhu kun yhtäkkiä tajuaakin miten paljon maailma on muuttunut ja mennyt eteenpäin mun lapsuusajoista. Kun kehitys esimerkiksi pelikonsoleiden suhteen starttasi kunnolla käyntiin 80-luvulla, niin sen jälkeen toi tietotekniikan tulitus on ollut kyllä aika haipakkaa menoa. Välihuomautuksena kuitenkin se, että ei vanhaa kunnon 8 bittistä Nintendoa voita mikään Pleikkari tai xbox, niih!

Oon alkanut miettimään että mitähän toi koulunkäynti on sitten kun meidän flikat joskus aikanaan koulutielle astelee? Meidän ala-asteella oli tasan yhdessä luokassa muutama tietokone, jota ei kyllä juurikaan koskaan käytetty. Yläasteellakin osa esitelmistäkin kirjoitettiin vielä käsin, nyt kuulin että mun entiselle ala-asteelle on hankittu oppilaille tabletit. Myös nyt vielä ala-astetta käyttävä kummityttöni esitteli mulle niiden virtuaalioppimisympäristön. Siis onhan kehitys hyvästä ja hienoa, mutta on kai siinä joitain huonojakin puolia? Oon varma että kohta oppikirjoja ei ole varmaan enää ollenkaan, vaan kaikki matsku jotain kirjoitusvihkoja lukuunottamatta siirtyy verkkoon ja tablettien ruudulle. Näin ollen kynät ja kumit voi alkaa siirtymään historian havinan saattelemina kynien hautausmaalle, joten penaalitkin joutaa pois. Samoin nythän myös yo-kirjotukset tulee siirtymään koneelle, Meuskan ja Enskan aikaan varmaan kaikki kokeet tehdään jo päähän asetettavien anturien avulla, jotka osaa lukea sun ajatukset ja siirtää ne jotenkin friikisti suoraan Word-tiedostoon. Sinänsä siistiä, ettei sitten tarttis enää käyttää näppistäkään. Oikeestaan kohta varmaan kaikilla on semmonen joku ihme päähän asennettava häkkyrä, jonka avulla sitten kommunikoidaan ja eletään kaikki sosiaalinen elämä, cool.

Okei, vika lause meni ehkä (vähän) liiotteluksi. Siltikin näitä tekniikkajuttuja tulee mietittyä kotona jo nyt, koska Meuska on ihan tolkuttoman kiinnostunut älypuhelimista, tabletista ja muusta. Tabletti on edelleen Meuskalta aivan nounou eikä siihen oo mitään asiaa koskea. Puhelimesta se saa katsoa kuvia sillon tällön. On hämmentävää kuitenkin miten nopeesti toi oppii tommosta isoa älypuhelinta käyttämään, se selailee tota kun vanha tekijä, kattelee otettuja videoita ja naureskelee itselleen. Parasta hyvia on myös ottaa itsestään kuvia, halleluja ja tervetuloa instagram! Oikeesti toi lapsi osaa pian varmaan käyttää tota masiinaa paremmin kun minä, samoin kun varmaan tulevaisuudessa tablettia, läppäriä ja muuta. Musta tulee siis se kalkkis, joka menee pyytäämään atk-apua sitten noilta teinareilta, ihan niinkun mun omat vanhemmat aikanaan. Voi luoja et alkaa jotenkin ahistaa. Mitähän tää on sitten kun noi on mun ikäsiä, onkohan enää edes tämmösiä puhelimia tai tietokoneita ollenkaan?

Meillä tietty puhelimet ja tietokone on päivittäisessä käytössä, joskus omasta mielestä liikaakin, vaikka pyrinkin rauhottamaan koneen ja puhelimen sillon kun oon tyttöjen kanssa kolmistaan kotona. En halua että muksut joutuu jatkuvaan kattelemaan koneella istuvaa ja puhelimella surffaavaa mutsia, sillä kotona ollessa haluan kuitenkin keskittää huomioni pääasiassa tohon pöljäkaksikkoon. Toki piipahdan koneella ja tsekkaan puhelimen, mutta en juurru hanurista kiinni tohon tietokoneen eteen, vaikka joskus toki niinkin käy. Ehkä sitä täytyy vaan niellä kuitenkin tää elämän eteenpäinmeno ja tekniikan voittokulku ja opettaa sitten aikanaan noille kohtuus ja rajat näiden vempeleiden käytössä. Toivon ettei meidän pimuista tuu niitä, jotka ystävien kanssa kahvilla ollessaan istuu latte toisessa ja puhelin toisessa kädessä. Vaan että noi oppis pitämään sen luurin vaikka laukussa sillon kun toisten kanssa keskustellaan ja keskittymään oikeesti mitä sillä toisella on sanottavaa. Koska onhan se fakta, ettei mikään netti tai mikään iPhone koskaan korvaa niitä oikeita ihmiskontakteja. Ei nyt eikä 20 vuoden päästä, aamen!




Ei kommentteja: