Kun kaksi tai useampi äiti laitetaan samaan tilaan joko fyysisesti tai virtuaalisesti, niin aina jollain tasolla vertaillaan niiden omien kullannuppujen osaamistasoa niiden toisten äitien silmäterien sirkustaitoihin. "Joko teillä kontataan, johan on mahtavaa. Tää meidän Ella-Aleksi ei vielä edes ryömi katsokaas, sillä ei oo kiire mihinkään." No niin, Ella-Aleksilla ei olekaan kiire mihinkään. Jos mulla pelaisi täyspalvelu pelkästään sillä, että makaisin selälläni lattialla ja pyrkisin samaan aikaan näyttämään söpölle, niin en mäkään oikeesti ehkä jaksais liikauttaa evääkään. Viimeiset liikkumishalut veisi lopullisesti se, että palvelu pelaisi viimeistään siinä vaiheessa kun helisyttäisit naapurinkin ikkunoita 145 desibelin sulosoinnuilla. Tästä voisi vetää aasinsillan siihen, että laiskat mukulat on oikeesti kaikista fiksuimpia. Tyypit on hiffanneet sen, että nastointa on siinä vaiheessa kun joku tekee kaiken sun puolesta.
Mutta koska tämän kirjoituksen ei nyt pitänyt koskea tulevaisuuden älyllisiä toivoja, niin palataan asiaan, eli siis siihen vertailuun. Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla sitä vertailua tulee harrastettua oikeesti aika paljonkin. Muistan Meuskan aikaan kuinka sivusilmällä jossain vilkuilin muita lapsia ja mietin onkohan mun lapseni nyt normaali kun se ei vieläkään konttaa, vaikka toi toinen samanikäinen suhaa jo raketin lailla pitkin jalkalistoja. Tai kun joku toinen jo sanoi sanoja, vaikka meidän lapsen verbaalinen ulosanti kuulosti äiskältä kolmen viinipullon jälkeen. Onneksi melko pian siihen tottui ja ymmärsi, etteivät kaikki lapset todellakaan kehity joka saralla samaan tahtiin. Toinen lähti vähän aiemmin liikkeelle, toinen taas rupes jutskaamaan aiemmin. Kuitenkin kaikista noista muksuista tuli ihan normaaleja ja ne on ihan samanlaisia vajaa 2,5- vuotiaita pöljändeeroksia kaikki. Vertailua saa toki olla, mutta ei sitä kannattaisi niin kauheen tosissaan ottaa, eikä siitä tosiaan kannata mitenkään huolestua tai olla kateellinen, jos jonkun toisen lapsi keksii jonkun mahtavan taidon ennen jotain toista. Meuskan kohdalla odotin oikeesti intopinkeenä sitä että se lähtee liikkeelle. Nyt Enskan kanssa olin tyytyväinen joka päivä, kun se vielä pysyi paikallaan, sillä elämä oli silloin vielä kovin helppoa. Tiesin aina mistä tyypin löysi, kun sen lattialle laski. Nykyään pimu suhaa sitä vauhtia maha lattiaa viistäen, että joutuu oikeesti jo kasvattamaan silmät selkäänkin. Niinpä nyt odotan jo sitä aikaa kun toi kasvattaa itselleen aivot, eikä suveriinisti konttais alas sängystä suoraan päälleen. Ikävä kyllä siihen aivovaiheeseenkin pääseminen vie oman aikansa, joten ei auta kun matkia maantiekiitäjää ja juosta noiden kahden perässä.
Mutta saako jostain asioista olla sitten kateellinen? Koska mistään noista vauvan taitohommista oikeesti ei kannata olla kade, niin voiko jostain muusta olla? Tai siis esimerkiksi voiko olla edes vähän kateellinen sellainen maailman helpoimman lapsen vanhemmille, kun oma ei sellainen olekaan? Vaikka oma lapsi oikeesti on maailman rakkain eikä sitä ikimaailmassa vaihtais mihinkään, niin kyllä joskus niinä vaikeimpina hetkinä oli vaikea kuulla kuinka jonkun toisen lapset nukkuivat 19 tuntia putkeen yöunia, heräsivät syömään ja vääntämään skeidaa ja ryhtyivät sen jälkeen kuuden tunnin päiväunille. Samaan aikaan oma napero nukkui parhaimmillaan 1,5 tuntia putkeen riippumatta siitä oliko päivä vai yö, oliko syöty tai ei oltu. Pahimpien öiden ja kahden tunnin yöunien jälkeen joskus alkoi olla huumori kaukana varsinkin heikoimpina hetkinä silloin kun sama rumba oli jatkunut kaksi viikkoa putkeen. Silloin sitä oikeasti jotenkin oli katkera ja kateellinen, kun kuuli muiden autuaista yöunista. En oikeastaan halunnut edes kuunnella, vaikka aina toki kuuntelin. Onneksi jossain vaiheessa kun se suoranainen vitutus omista huonoista öistä laantui, niin oppi ajattelemaankin eri lailla. Ei enää jaksanut olla katkera tai vihainen, sitä jotenkin alkoi ajattelemaan niin että jos jonkun muun vauva nukkuu tosi hyvin, niin se ei ole syypää meidän huonoihin uniin, eikä varsinkaan toisinpäin. Onneksi nykyään meilläkin oikeesti nukutaan jo yleensä ihan hyvin, joten noita ihania unitarinoita on jo kivempi kuunnellakin. Mutta silti jatkossa oikeesti ymmärrän hyvin joitain katkeroita ja vähän kadejakin äitejä paremmin. Vaikka siis vertaillahan ei sais..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti