.

.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Jännittää, kauhistuttaa ja kaikkea siltä väliltä

Olo on kun ekaluokkalaisella. Huomenna se nimittäin alkaa... Kello on asetettu soimaan 5.40, bussit tsekattu ja laukku pakattu. Tai no ei nyt ihan pakattu, vaatteet on kuitenkin valittu valmiiksi ja muut hommat laitettu hollille. Ja ei, en jännitä töiden alkamista suinkaan niin reilusti että miettisin päivää etukäteen pukeutumistani, vaan lähinnä ajattelin säästää muuta perhettä siltä kaappien koluamiselta ja paniikinomaiselta tavaroiden etsimiseltä joita mun aamut yleensä johonkin lähtiessä on. Varsinkin kun niitä ns. virallisempia aamulähtöjä ei nyt niin kauheen reilusti oo tässä viimeisen kahden vuoden aikana ollut, niin onhan tää nyt hyvä vähän tätä hommaa harjotellakin, eiks je? Ja ktllä, valitsin bussimatkalukemiseksi vaihtoehtosesti nyt kaks kirjaa, katotaan nyt aamulla kumpaan mä päädyn. Vai päädynkö kumpaankaan vai koomailenko dösässä ja hyvällä tuurilla ajan ohi pysäkistäkin.

Mutta kuten aiemmin kirjotin, niin onhan tunnelmat tietty vähän haikeet, tänne noi kaks pallopäätä ja Pekkis jää koisimaan kun mä lähden tarpomaan tonne lumisohjoon aamulla. Toisaalta oon myös innoissani ja musta on kiva mennä töihin. Tiedä nyt sitten tästä, fiilikset on sekavat niinkun mun pää yleensäkin. ;) Mutta, wish me luck, tästä se taas lähtee (seuraavan 11 kuukauden ajaksi siis, jonka jälkeen jään taas "rötvää" himaan).



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivan tuntuinen blogi sinulla, mutta tekstiä on niin paljon, ettei tahdo jaksaa lukea. Jakaisin hieman kirjoitusta lisäämällä väliin esim. kuvia. Ja koittaisin tiivistää tekstiä vielä hieman. Varmasti olisi enemmän lukijoita! :) Ihan sanon vaan hyvällä tämän, toivottavasti et loukkaannu vaan otat vinkistä vaarin. :)

Unknown kirjoitti...

Siis mihin ihmeeseen mun eilen kirjottama vastaus on kadonnut?? Mä kyllä manaan ton meidän tabletin Timbuktuun! No mutta siis, kokeillaan uudelleen. :)

Kiva kun olet tänne löytänyt! Tiedän että mulla tosiaan joskus saattaa mennä jaaritteluksi, ihan täällä blogissa kun livenäkin. :D Ja valokuvia haluaisin ihan tosissaan laittaa enemmän, mutta nyt töiden aloituksen myötä ei muka ole kuvaamiseen olevinaan aikaa. Tahtotila kuitenkin olisi se, että laittaisin mielummin omiani, enkä muiden kuvia. Kiitos palautteesta, missään nimessä on loukkaantunut, vaan parannusehdotuksia otan ilolla vastaan, Toivottavasti uskaltaudut tänne uudelleenkin. :)