.

.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kamalan ihana oma sisarus.



Ennen kun meillä oli edes Meuskaa, niin oltiin Pekkiksen kanssa ajateltu meidän perheeseen ainakin kahta lasta. Jos muuten nyt kysytään, niin varsinkin Pekkiksen mielestä kaksi lasta on juuri passeli perhekoko, eikä noita pieniä hinaajamasiinoita tartte muuttaa meille enää yhtään. Hän kuulemma ei ehkä kestäisi enää yhtään pientä tyttölasta talossa, vaikka mun mielestä Pekkis on oikeestaan luotu tyttölasten isiksi. Kyllä se handlais kiveksellisenkin version, vaikka en osaa sellasta meille kuvitellakaan, nehän pissiikin miten sattuu! Tytöt lorottelee siististi suoraan alleen ilman erinäistä roiskimista, helppoa kun heinänteko elokuussa!

Ellei mene taas jaaritteluksi, niin palataan tohon kahteen lapseen. Me siis tosiaan toivottiin että saataisiin joskus se kaksi lasta. Ollaan onnellisia, että saatiin. Myös melko pieni ikäero oli toiveissa, toteutui sekin. Olihan se alku nyt kieltämättä ihan sairaan rankkaa! Enska karjui aikalailla melkein ensimmäiset puoli vuotta, yöunista (tai siis mistään unista) oli turha haaveillakaan ja ensimmäiset täydet yöunet on meillä nukuttu vasta ihan vähän aikaa sitten. Nyt kun se pikkupirulainen on oppinut seisomaan, niin yöunet ovat jälleen historiaa. Mutta vaikka Meuska olisi ollut Enskan syntymän aikaan vanhempi, niin en mä tiedä olisiko se loppujen lopuksi tehnyt Enskan alkutaipaileista yhtään helpompia? Yhtä vähän me oltais nukuttu sillonkin, enkä mä usko muiden arjen askareiden olleen yhtään sen vähemmän aikaa vieviä.

Vaikka alku oli rankka, niin nyt tää homma alkaa palkitsemaan. Siitä saakka kun Enska on hiffannut että maailmassa on oikeesti jotain älyllistä elämää ja muutakin kuin pelkkä tissi ja huutamiseen ja nukkumiseen tarkoitettu syli, niin Meuska on ollut sen idoli numero yksi! Meuska sai ensimmäiset kunnon kikatusnaurut, Meuska saa aamulla suurimmat hymyt ja kuolaisimmat suukot. Meuskan jutut saa aina karjumisen loppumaan ja keinussa Meuska antaa parhaimmat vauhdit. Enska puolestaan on ollut alusta saakka Meuskan silmäterä numero yksi. Enska saa suukot, ohimennen halit, paijaukset ja parhaat lelut. Enskaa myös yritetään jeesata nopeammin liikkeelle (miten niin se ei osaa VIELÄKÄÄN kiivetä sänkyyn) ja Enskalle puetaan aina ykköset niskaan (miten niin tää koon 56 body ei mahdu enää). On uskomatonta seurata nyt jo vierestä tuota sisarussuhdetta. Tiedän että siihen tulee mahtumaan julmetun suuri määrä rakkautta, mutta myös raivoa, vihaa, riitoja, itkua ja lentäviä leluja. Oma sisarus on maailman rakkain, mutta joskus myös maailman ärsyttävin. On hellyyttävää kun noi makoilee peiton alla vierekkäin, kun Enska yrittää pakittaa hanuriaan naurusta ulvovan Meuskan syliin tai kun Meuska ohi kävellessään antaa Enskalle pikaisen suukon.




Toivoisin että noista kahdesta pöljästä kasvaisi toisilleen tuki ja turva, parhaat bilefrendit, salaisuuden jakajat, virpomiskaverit, urpouksien syyllisyystoverit ja elinikäiset ystävät. Jos saisin toivoa, niin toivoisin että noille muodostuisi samanlainen suhde kun mulle ja velimiehelle. Senhän näyttää ainoastaan aika, mutta alku on ainakin lupaava! Näin vanhempana mun tehtävä on olla absoluuttisen tasapuolinen molemmille, vahvistaa noiden suhdetta ja opettaa molemmat kunnioittamaan toisiaan. Helppoa kun heinänteko, eiks je?





Ei kommentteja: