.

.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Syrämmiä ja pinkkia serpentiiniä

Vaikka lasten kanssa oleminen on joskus oikeesti ihan sairaan raivostuttavaa, ärsyttävää, väsyttävää ja raskastakin, niin kääntöpuolena on sitten se auvoinen elo ja oleminen. Ne on niitä päiviä, kun tää vanhemmuus antaa ehdottomasti sitä parastaan, ne on niitä päiviä joiden avulla jaksaa tahkota ne huonommat päivät ja hetket läpi. Meillä oli tällänen päivä perjantaina, ehdottomasti paras päivä pitkään aikaan.

Meidän päivää sulostuttamaan saapui muutama ihana äitiystävä lastensa kanssa. Lapset sai reuhata sydämensä kyllyydestä, me keskityttiin mamien kesken herkuttelemaan avocadopastalla ja muutamalla lasillisella kuohuvaa. Tohon muuten kiteytyy se äitiysloma (tai enhän mä enää ole äippiksellä, mut anyway) parhaimmillaan! Istut mahtavien ihmisten kanssa juoruten ja rupatellen, kuohuvaa nauttien ja lasten touhuja seuraten. Kun meidän seura lähti viiden hujakoilla kotia kohti, niin Meuskan löysi melko pian sohvalta "kattomassa" pikku kakkosta:




Mun isä on hyvä toteuttamaan telkkarin katsomista tohon samaan tyyliin (vaikkakaan mun isä ei kyllä pikkukakkosta katso), joten Meuska on oppinut parhaalta. Meuskan torkkujen ajan me saatiin pöheltää Enskan  kanssa kahdestaan pitkästä aikaa. Höpsöteltiin reilu puolisen tuntia ja meno oli tämmöstä:



Kun saatiin vihdoin kiskottua isosisko ylös uniltaan, meillä oli paras ja kivoin ilta pitkään aikaan. Kaikki sujui oikeesti kun tanssi, kumpikaan ei kiukutellut, Meuskan uhmakiukkua ei ollut mailla eikä halmeilla, vaan meillä asusti oikeesti kaksi maailman ihaninta pikkutyttöä. Äitiä hemmoteltiin ylenpalttisella määrällä suukkoja, halauksia ja naurua, kaiken kruunasi meidän perjantaidisco radio Loopin tahtiin. Enska nukahti pitkästä aikaa ilman mitään mouhottamista ja me saatiin puolestaan Meuskan kanssa Enskan nukahdettua höpsöttää kahdestaan hetki. Kikateltiin, luettiin kirjoja ja vedettiin vielä illan vikat hitaat keittiössä poski poskea vasten. Kun kippasin väsyneen pikkuneidin sänkyyn ja laulettiin kymmenen kertaa hämähämähäkki, niin mun sydän oikeesti meinasi pakahtua siihen paikkaan. Että miten hemmetissä noi voi olla noin täydellisiä? Ja ne on vielä minun! Koska tiedän että kohta Meuskaa ei enää kauheesti kiinnosta äidin kanssa hämähämähäkin laulaminen ja Enska pussailee jotain muuta mielummin kun äitiä ja iskää, niin se tekee tästä ajanjaksosta jotenkin vielä spesiaalimpaa. Aion ottaa näistä hetkistä irti kaiken mitä saan, talletan ne jonnekin tosi syvälle ja muistelen niitä sitten kun noi on ovia paiskovia teinejä. Onneks siihen menee vielä hetki, joten ehdin pakahduttaa sydäntäni vielä hetken aikaa.



2 kommenttia:

Sanna Koo kirjoitti...

<3

Onneks kotimutseilu ei tarvii olla aina sitä kamalinta skeidaa!

Krista Eklund kirjoitti...

Älä muuta sano! Onneks on myös mahtavia ihmisiä jakamassa tätä hommaa. <3