.

.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Liikaa tekemistä, liian vähän aikaa

Mulla on oikeesti varmaan joku perustavaa laatua oleva ohjelmointivamma mun päässä. Se on ollut mulla niin kauan kun muistan melko nuoresta alkaen. Mä en nimittäin oikeesti osaa vaan olla! Mun on uskomattoman vaikea vaan maata sohvalla, räkiä kattoon ja tehdä ei- mitään. Mä niin miljoona kertaa oon miettinyt, että sitten kun muksut menee päikkäreille niin mäkin meen. Loppujen lopuksi kun noi menee nukkumaan, niin mä pyörin ensimmäiset 25 minsaa kun pieru saharassa keksien jotain tekemistä. Vois siivota keittiön kaappeja, jynssätä ehkä kuitenkin kylppärin? Tai jos siivois vaatekaapin tai järjestelis sukkalaatikot ja heittäis kaikki skeidat sieltä menee? Tai jos kuitenkin kävis läpi tyttöjen taas pieniksi jääneitä vaatteita ja laittais osan eteenpäin? Tai ehkä vois leipoa jotain tai lukea vaikka kirjaa? Tai tehdä koulujuttuja? Tai jos vaan sittenkin yrittäis nukkua, vaikka ei nyt just kauheesti nukutakaan? Tai jos vaan makais sohvalla ja kattois Greyn anatomiaa? Onneksi oon oppinut sen, että jos meen nukkumaan, niin joko alkaa kauhee naapuripauke tai jompikumpi herää, joten se on yleensä aika poissa kuvioista. Niinpä vaihtoehtoja jää vaan noi loput tossa listassa. Loppujen lopuksi haahuilen edelleen pierun lailla tehden vähän tota ja tätä kunnes noi herää, jollon mietin että taaskaan en saanut tehtyä mitään järkevää (muka).

Toi sama pätee mulla oikeestaan kaikkeen muuhunkin. Kun sain yhden koulun loppuun, mietin jo kuumeisesti seuraavaa. Kahlasin läpi nettiä, mietin vaihtoehtoja. Tuntuu että mulla oikeesti hajoaa pää, koska mulla olis niin paljon opiskeltavaa ja niin vähän aikaa. Haluisin opiskella lähes kaikkea ja lähes kaikilta aloilta, jostain syystä aika ei vaan riitä siihen. Haluisin myös nähdä, kokea, tehdä, mennä, tulla, olla kotoa ja reissata samaan aikaan. Mulla oikeesti joskus on pää niin täynnä ajatuksia, että tuntuu etten ihan pysy edes niiden mukana. En kuitenkaan koskaan jostain syystä koe stressiä ton asian suhteen, ei musta juurikaan tunnu että jäisin kuitenkaan kauheesti paitsi mistään asiasta, vaikka tiedänkin etten ehdi opiskella viittä eri yliopistotutkintoa, reissata kuutta kertaa maailman ympäri, käydä duunissa, viettää kaikkea aikaani perheeni kanssa ja osallistua hyväntekeväisyyshommiin samaan aikaan. Treenaaminen on samaa sarjaa noiden kanssa. Haluisin harrastaa paljon ja ihan kaikkea. Juosta, kävellä, spinnata, nostaa punttia, kahvakuulata, uida, käydä pilateksessa, ratsastamassa ja joogassa. Mieluiten montaa kertaa viikossa.

Onneksi Pekkis varsinkin on jo kovin tottunut tohon mun suhaamiseen, eikä se juurikaan jaksa ottaa siitä stressiä. Joskus mun ystävät yrittää saada mua istuutumaan hetkeksi alas, mulla kun on tapana höösätä jotain koko ajan. Kyllä nekin vielä oppii elämään näiden mun virtapiikkien kanssa. Mut kun elämä on vaan niin kivaa, niin eihän sitä ehdi nyt makoilemaan!





2 kommenttia:

Unikas kirjoitti...

Sussa on ainesta yksityisyrittäjäks. Ne jotka tunnen on juuri tuollaisia :)

Krista Eklund kirjoitti...

Hahaa, niinhän ne jotkut on sanoneet. Yrittäjyys olisi oikeesti tosi houkuttelevaa, kun keksis semmosen 150% oman jutun. Toisaalta se vois viedä niin kunnolla mukanaan, et millon mä ehtisin tekee enää mitään muuta? :D