Öögapussit navassa

Kun yksi lopettaa, niin toinen alottaa. Siis ihan kaikessa ja ihan oikeesti. Kun Meuska alkoi nukkumaan silleen oikeesti hyvin (eli ilman yhtään herätystä yön aikana), niin syntyi Enska. No kuten mun jutuista on pystynyt päättelemään aiemmin, niin Enska ei oo ollut mikään mestarinukkuja. Siis niinkun ikinä... Ensimmäiset kuukaudet meillä valvottiin enemmän tai vähemmän melkein koko ajan. Päikkärit oli lyhyitä pätkiä ja vauva oli vihanen kun ampiainen. Huutoa oli niin paljon, että siihen jo jotenkin turtui eikä oikeastaan enää kuullutkaan sitä jatkuvaa kiljumista. Sitten Enska alkoi nukkumaan päikkäreitä oikeesti hyvin! Se veteli kolmet unet päivässä ulkona ja alkoi olemaankin jo päivisin aika tyytyväinen vauva. Sitten siirryttiin aika pian kaksiin uniin, nykyään se koisii yhdet päikkärit, liikenteessä kahdet. Yötkin menee paremmin. Toki edelleen joskus valvotaan enemmän (niinkun viime yönä), mutta pääasiassa selvitään max. kahdella herätyksellä, aika usein pelkällä yhdellä. Enska on myös alkanut nukkua aamusin pidempään, eikä ponkase enää 5.45 ylös, jollon mutsi ja fatsi muistuttaa tosiaan jotain muuta kun hehkeetä päivänsädettä. Koska mussa kuitenkin on vähän semmosta optimismin vikaa, niin ajattelin että jos meillä kohta alettais nukkua jo paremmin, eikä mun ja Pekkiksen silmäpussit hiplais enää solisluita. Pian huomasin optimismin olevan perseestä ja palasin takaisin realismiin..

Nykyään kun Enska nukkuu paremmin, niin Meuska on päättänyt alottaa yöhulinat. Oikeastaan noi hulinat ylettää jo päiviinkin, koska päikkäreille meno on ollut viimeset pari viikkoa sellasta tappelua, että morjens. Jos ollaan liikenteessä niin sillon päikkärit yleensä jää välistä, mutta viimeistään matkalla himaan toi nukahtaa istualteen mihin vaan. Ja niitä päikkyjä kun ei voi vielä poiskaan jättää, koska esim. toissa päivänä Meuska oikeesti meinasi nukahtaa istualleen kesken leikkien 17.30, sillä päikkärit oli jääneet välistä. Ilman niitä hetken unia, niin ilta on myös sellanen show, että siinä kalpenis lady Gagakin. Joten pitkällisen (n. 6 sekuntia kestäneen) ajatusketjun seurauksena ymmärsimme Pekkiksen kera että lapsen on edelleen nukuttava myös päivisin. Näin ollen päikkäreille meno on myös jo aikamoinen event itsessään. Tänään alotin pohjustusen unille menosta hyvissä ajoin, alku menikin liian hyvin. Meuska kipitti muutaman kerran huoneestaan pois, pyysi juotavaa ja halusi lukea kirjan (jonka huonona äitinä olin unohtanut). Tän jälkeen alkoikin hauska osuus. Ensin juostiin sängystä pois nauraen, vartin päästä sinne sai raahata kiljuvaa ja rimpuilevaa lasta. Siitä vartin päästä huoneesta kaikui oopperan tasoinen sopraanokiljuminen ja kaiken kruunasi "Äitiiii, apuaaaa, äitii, apua äitiii"- huuto. Voitin kuitenkin jälleen tämänkin taiston ja lapsi nukahti 40 minuutin taistelun jälkeen.

Öisin Meuska ei enää juurikaan itkeskele, mutta se kävelee meidän sänkyyn. Ensin viedään omaan huoneeseen, sitten sieltä tullaan pois 15 kertaa ja aina niin, että siinä välissä meinaa itse ehtiä just nukahtaa. Sen jälkeen annetaan vihdoin lupa tulla meidän väliin, mutta kun siinäkään ei oo hyvä! Meuska ähertää, potkii, huokailee, höpöttää ja asettelee tyynyä, hakee peittoa ja paijaa rakastan unileluaan. Sitten loppujen lopuksi se haluaa lähteä kahden tunnin unien terrorisoinnin jälkeen kuitenkin omaan sänkyyn nukkumaan. Näin jatkamme siis Pekkiksen kanssa silmäpussien kasvattamista. Jos tähtään napaan saakka, niin niillä vois päästä jo ennätysten kirjaan!