.

.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Virvon varvon kerjäten

Eilen oli taas se päivä vuodesta, kun pieniä ihmisiä näkyi juoksentelevan rapusta toiseen sonnustautuneina liian suuriin hameisiin sekä hassuihin suippohattuihin. Käsi ylös kuinka moni itse kävi nappulana virpomassa! Me käytiin kavereiden kanssa joka vuosi virpomassa suurin piirtein koko Laajasalo, pajunoksia haettiin niin järjetön kasa että niiden koristelemiseenkin meni viikko ja vikoihin ei oikeesti jaksanut panostaa muutamaa sulkaa enempää. Vaikka meidän nappulat on vielä liian pieniä tommoseen hauskuuteen, niin silti varustauduin päivään kauppareissulla ruhtinaallisesti, sillä musta pienet virpojat on aivan uskomattoman suloisia. Tuntemattoman ihmisen ovikellon soittaminen vaatii myös lapsilta oikeesti rohkeutta, vaikka palkka useimmiten onkin erittäin makoisa.





Koska omasta mielestä toi perinne on niin ihana ja hellyyttävä, niin mulle tuli jotenkin yllätysenä se, kuinka kyynisesti jotkut aikuiset ihmiset suhtautuvat virpomiseen. Jos palkat nyt unohtuivat kauppaan tai muksujen lärviä ei muuten vaan kiinnosta katella, niin aina voi olla avaamatta ovea tai ilmoittaa kohteliaasti että ko. toiminta ei tällä kertaa ole toivottua. Mutta siinä vaiheessa mulla alkoi vähän nousta savu korvista kun jotkut kirjoittelivat siitä, kuinka virpominen on kerjäämistä. Siis millä helvetin mittarilla kukaan aikuinen voi rinnastaa virpomisen kerjäämiseen? Ensinnäkin kyllä niiden virvontapalkkojen eteen oikeesti nähdään vaivaa, vaikka en tietenkään väitä perinteisen kerjäämisenkään vaivatonta olevan.

Silti musta oli äärimmäisen surullista, että meistä aikuisista oikeesti tulee pikkuhiljaa niin kyynisiä, että noinkin hauskasta perinteestä ei osata iloita, vaan sitäkin aletaan dumata pikkuhiljaa. Tuntuu että me aikuiset osataan polkea kyllä kaikki ilo maanrakoon noista lasten kivoista jutuista eikä osata enää asettua hetkeksikään niihin pieniin saappaisiin, jotka sinne tuntemattomien oville palmusunnuntaina vie. Jotkut vetoavat myös uskonnollisiin asioihin, mutta eihän toisaalta vissiin joulupukkikaan kuulu kauheen vahvasti kristilliseen jouluun, mutta silti se kuuluu varmasti 99,9% lapsiperheiden joulunviettoon. Miksi ei voitaisi oikeesti vaan olla iloisia ja nauttia lasten riemusta ja fiilistelystä ja mennä jopa mukaan siihen fiilistelyyn. Eiköhän tässä elämässä ehdi nipottaa ihan tarpeeksi jo vanhempanakin!



4 kommenttia:

Ronja kirjoitti...

Olin todella tyrmistynyt kun muutamassa fb-ryhmässä törmäsin näihin juttuihin! Itse kävin lapsena virpomassa ja nyt käytiin ensimmäistää kertaa tytön kanssa mummoilla virpomassa tai kerjäämässä miten vaan! :D

Krista Eklund kirjoitti...

Jotenkin tylsää että toi kerjäämisajatus on sitten yleisempääkin. :/ No te ootte ainakin virponut ettekä todellakaan kerjännyt! :)

Leena Karjalainen kirjoitti...

Minäkin seurasin tyrmistyneenä erään fb ryhmän kiivasta keskustelua tästä että kun laitetaan lapset kerjäämään vierailta karkkia ja "toivottavasti eivät vaan tuu meidän oven taa" :o Kyllä minä ainakin koen että vitsan hakemisessa ja koristelussa on isompi vaiva mitä siitä saa palkkaa, joten ei varmaan ihan kerjäämiseksi voi sanoa.

Krista Eklund kirjoitti...

Voi elämänkevät. Jos oikeesti oma elämä on siitä kiinni ettei kukaan vaan missään tapauksessa tule pimpottamaan omaa ovikelloa, niin kandee varmaan laittaa siihen oveen vaikka lappu! Ja jos yhden vitsan palkaksi saa about 50 sentin arvoisen namin, niin ei siinä paljon tuntipalkka päätä huimaa. Ehkä mä laitan ens vuonna meidän pihalle ison kyltin, jossa toivotan virpojat tervetulleiksi. :D