Kiitollisuuspäiväkirja

Huonojen ja olemattomien unien aiheuttamana tulee aika usein valitettua enemmästä kuin olisi oikeesti edes mitään syytä. Jotenkin kaikki asiat vaan tuppaa väsyneenä kärjistymään, tulee mäkätettyä mukuloille turhista asioista liian usein, osansa saa joskus Pekkiskin. Ja turhaan. Samoin tosta turhasta mouhoomisesta tulee itelle tyhmä ja huono fiilis jälkeenpäin. Onko sillä nyt oikeesti mitään väliä, jos Meuska levittää kaikki värikynät ja Duplot pitkin olohuoneen lattiaa, kun kuitenkin osaa niitä itse vähän siivota poiskin? Tai onko se nyt maailman suurin juttu, jos Pekkis jemmaa joka ilta likaiset sukkansa olohuoneen pöydän alle? Tai haittaako se nyt oikeesti, jos aamupäiväulkoilu jäi välistä kun mä olin poissa kotoo? Ei, se ei oikeesti haittaa, hyvinhän tuo elämä näyttää jatkuvan noista asioista huolimatta. Ja kiltistihän mä olen jo ne Pekkiksen likaiset sukat siivonnut sieltä olohuoneen pöydän alta joka ilta viimeiset 11 vuotta. Kai tässä nyt vielä seuraavat 50 vuotta jaksaa samaa hommaa tehdä.

Tänään matkalla viikottaiselle Pilatestunnille mietiskelin just tätä asiaa. En edes tiedä mistä toi putkahti päähän. Veikkaan että ajatus lähti siitä, kun näin supersöden parin suukottelevan Kampin rullaportaissa aamuruuhkan aikaan. Napsahti mieleen, että vitsi, kyllä sitä saa omasta elämästä olla aika kiitollinen. Oon myös lukenut juttuja ihan ns. kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamisesta. Tekisi muuten hyvää melko monelle, ehkä sitä jotenkin havahtuisi ymmärtämään mitä kaikkea ihanaa omassa elämässä onkaan. Tarkoitus kai vissiin olisi kirjoittaa päivittäin viisi juttua, mistä tuli kiitollinen olo. Koska mua on viime aikoina tosiaan jurppinut vähän liikaa, niin taidanpa ottaa ton kiitollisuushomman projektikseni tänään. Ja tarkoitus ei vissiin ole kirjoittaa joka päivä: "olen kiitollinen kahdesta terveestä lapsesta", vaan ajatus on etsiä ihan pieniä kiitollisuuden aiheita just tästä päivästä. (Ja siis kyllä, olen joka päivä TODELLA kiitollinen kahdesta terveestä lapsestani, Pekkiksestä ja muusta, you know).

1) Tänään pilatestunnilla huomasin, että yksi melko vaikea vatsalihasliike sujui helpommin kun aiemmin. Samoin jokainen joka hieman mua tuntee, niin tietää että oon notkea kuin näkkäri! Jos liikaa yrittää taivuttaa, niin kuuluu vaan naps. No kuitenkin huomasin, että venytykset ovat alkaneet tehota ja kykenin istumaan suoremmassa asennossa kuin ennen, myös maailman ihanin pilatesohjaajani mainitsi asiasta!

(Kuva: thepshysiocompany.com)

2) Sain nukkua aamulla tunnin normaalia pidempään, noustiin Enskan kanssa vasta 8.10. Tää oli mahtavaa siksi, että Enskalla oli taas hulinayö, eikä juuri nukuttu mitään pätkiä ennen kello 3-4 yöllä. Kuitenkin tohon loppuyöhön/aamuun saatiin yksi pidempi unipätkä, äiti kiittää!

3) Bussi lähti ensimmäistä kertaa ajoissa neljään viikkoon. Meillä tapahtuu siis tiistaisin Pekkiksen kanssa ns. läpsystä vaihto, kun mä juoksen pilateksesta himaan ja Pekkis lähtee töihin. Tähän mennessä se saatanan 84 on lähtenyt joka viikko pari minsaa myöhässä. Siis joka viikko. Ja normisti toi ei niin haittaa (tai siis mua kyllä ärsyttää joka kerta), mutta kun tosiaan Pekkis joutuu lähtemään juoksien duunia kohti, niin se parikin minsaa on iso aika että kerkeää ajoissa töihin.

(Kuva: yle.fi)

4) Eilen korkkasin joulumusakauden. Pohdin ja pohdin, kunnes avasin Spotifyn. Ja kyllä, se Michael Bublen joululevy kuulosti just yhtä hyvältä kun joka joulu sitä ennen. Olen uudelleen rakastunut!

 

 

 

 

(Kuva: warnerbrosrecords.com)

5) Löysin ihanaakin ihanammat Pentikin tyynynpääliset meidän olohuoneeseen. Olin metsästänyt niitä monesta liikkeestä, mutta vihdoin mä löysin. Ja vielä kaksin kappalein. Tosin molemmat eri liikkeistä, mutta löysin!!

(Täydelliset!! Kuva: pentik.fi)

Nyt tuli jo viisi kohtaa, olisin helposti voinut tältä istumalta kirjoittaa 15 kohtaa lisää. Ehkä tätä prokkista voisikin jatkaa joku toinen päivä.

Mietipä itse, mistä sulla on ollut tänään aihetta olla kiitollinen?