On se kova

Sitä useasti kuvittelee olevansa jotenkin vahva ja kova mimmi, ihan vaan sen takia että on aikuinen. Että noi lapset on pieniä ja heikkoja. Joo, oonhan mä tietenkin fyysisesti niitä vahvempi, mutta hemmetti, asenteessa ja monessa muussa jutussa mulla on kyllä aika paljon kirittävää. Asia tuli tänään mieleen, koska meillä on Meuska ekaa kertaa ihan oikeesti kipeä. On sillä joskus pari kertaa nenä vähän vuotanut ja vesirokkokin sairastettiin vuosi sitten. Vesirokon sairastaminen oli kidutusta lähinnä ainoastaan mulle, sillä kauheinta siinä koko taudissa oli se, että jouduttiin eristäytymään lähestulkoon kokonaan kotiin, ettei vaan tartutettais ketään muuta. Tyyppi oli niin hemmetin täynnä virtaa, että meinas tokana päivänä karata jo postilaatikosta pihalle. Mä olin sen neljän päivän jälkeen niin puhki, että olisin kaivannut viikon lepolomaa Tahitilla, Meuska puolestaan ihmetteli vaan lähinnä sitä et miksi mutsi on vähän väsynyt..

No kuitenkin, Meuska on tosiaan siis nyt ekaa kertaa oikeesti kipee, koska kuume hipoo lähellä 40 astetta. Silti toi pikkupimu jaksaa olla iloinen, reipas ja yhtä urvelo kun yleensä. Kun kuume nousee tosi korkeelle, niin sitten alkaa vauhti vähän hiipumaan, mutta muuten toi vetelee täällä lähes samallalailla kun muulloinkin. Jos mä olisin tommosessa kuumeessa, niin mulla ei ehkä ekana tulis mieleen roudata kaikkia mun kamoja olkkariin ja alkaa rakentaa legotaloille junarataa. Noh, jokainen tyylillään.. Kaiken lisäksi mä oon niin hölmistynyt, etten osaa oikein tehdä muuta kun yrittää tuputtaa toiselle juotavaa ja syötävää sekä antaa tyypin kattoa piirrettyjä niin paljon kun haluaa. Oliskin helpompaa jos toi jaksais kerrankin maata tossa telkun edessä pidempään kun vartin, mutta koska toi telkkari on sen jälkeen jo so last season, niin täytyy kato aina lähtee ettii jotain uutta puuhaa. Sain mä edes napattua potilaasta yhden heikkohetki-kuvan, jollon oli hautautunut sohvan nurkkaan..

Koska toi pikkuakka on sen verran sissi, että jaksaa täällä tommosessa kuumeessa leikittää myös pikkusiskoa, niin mietiskelin samalla että olis muuten monella aikuisella opin paikka myös muissakin jutuissa. Vai ootteko seurannut esimerkiksi leikkiviä muksuja ulkona? Kaverit vetää kenoon kun keilat täyskaadossa konsanaan, jaksaa vieräyttää muutaman kyyneleen ja sen jälkeen painelevat menemään jo kohti uusia mestoja. Auki saattaa olla polvet, kädet, pää tai persaus, ei sen väliä, meno sen kun jatkuu. Jos ite kävis kyntämässä (huom! selvinpäin) monttua tohon malliin, niin kyllä mä olisin varmaan niin ressukka että Pekkis saisi hoivata täällä mua koko rahan edestä. Muistan joskus ite nappulana jättäneeni kerran jalan aika napsakasti kahden kiven väliin. Olihan se jalka nyt vähän kipee, mutta vasta aamulla kun heräsin ja jalka petti alta, niin tajusin että se taisikin olla vähän kipee. No olihan se vähän, kun jalkapöydässä oli murtuma. Hups! No sattuuhan noita muillekin.

Toinen juttu missä sitä aikuiset sais ottaa muksuista mallia, on ehdottomasti suorapuheisuus. Jo pienet muksut kyllä näyttää jos niitä ottaa kuuppaan jonkun naama. Jos Aino-Elmeri tulee nappaamaan Ella-Akselilta lelun, niin useimmiten Aino-Elmeri kyllä saattaa motasta Ella-Akselia kuokkaan. En siis mitenkään kannata väkivaltaa ja sitä opetan myös omille lapsilleni, mutta onhan se nyt jollain lailla niin hemmetin hienoa, että muksut nahistelee sen mitä on nahisteltavaa ja on sen jälkeen bestiksiä. Aikuiset taas jaksaa jauhaa kaikenmaailman skeidaa jossain selän takana ja sitten kasvokkain hakea sitä maireeta hymyä. Ja kyllä, oon mäkin tehnyt niin, turha tässä on itse yrittää jeesustella. Toi on kuitenkin se mistä mä yritän ottaa lapsilta oppia. Jos joku asia ottaa aivoon, niin sanon siitä heti, ei tartte sitten jälkikäteen yksinään mouhota. Sitä on oppinut vanhemmiten myös sen, ettei kannata kantaa sitä sontaa mukanaan, siitä tulee vaan ummetusta!