.

.

perjantai 31. tammikuuta 2014

Perduviilinki

Perjantai-illat on nykyisin meidän taloudessa kummasti kovin erilaisia kun esimerkiksi reilu kolme vuotta sitten. Oikeastaan aikalailla näihin aikoihin kolme vuotta sitten alkoi tää perduhissuttelu. Ennen sitä laski minuutteja siihen että kello vapautti sut työn helmoista kaksi päivää kestävään viikonloppuvapauteen. Perjantai on hassusti edelleen kiva päivä, vaikka usein Pekkis onkin lauantaisin töissä. Vaikka toi ukko töihin meniskin, niin silti jotenkin se perjantai tuntuu ns. spesiaalimmalta kun muut päivät. En kyllä vieläkään oo tajunnut miksi, nää päivät kun äippiksellä ei juurikaan toisistaan eroa. Mut tiettekö, nää perdut nykyään on kyl oikeesti aika ihania, vaikka joskus sitä tietenkin kaipaa sitä entistäkin aikaa. En niinkään sitä kemuttamista, mutta sitä jonkinlaista vapautta, että sai tehdä mitä huvittaa ja olla miten huvitti. Jos teki mieli kiskasta tumut, niin kiskas tumut. Jos halus rötvätä himassa koko viikonlopun kattoen vaikka 48 osaa Täbäreitä, niin sekin oli mahdollista. Nykyään sitä mennään aikalailla muksujen ehdoilla, noi pienet paholaiset kun täytyy muka ruokkiakin ainakin neljä kertaa joka päivä, eikä Meuska oo oppinut vielä valmistamaan pasta carbonaraa vaikka oon yrittänyt kovasti sitä opettaa. Päikkäritkin olis suotavia, ilman vanhemmuusavusteista toimintaa ne ei nukkuis kumpikaan, jonka jälkeen meno menis kirjaimellisesti pitkin seiniä. Sen lisäksi täytyy yleensä vaihtaa Enskalle vaippakin, ellei anna mukulan merkkailla reviiriään lattioilla. Kaiken tän edellämainitun homman lisäksi tähän vanhemmuuteen kuuluu kaikkea pikkuhommaa, missä noi nappulat ei oikein pärjää vielä yksikseen, Enskan pukeminen vois olla vähän hakusessa, kynsien leikkuussa katkeis varmaan koko sormi ja nahistelujen setviminen kahden kesken vois päätyä vahingossa jommankumman tajunnan menetykseen. Noh, sattuuhan noita.

Mut niin.. Koska siis nykyään perdut on aika lapsitäytteisiä, niin seuraavanlaisia ne oli kuitenkin ennen:





Ja nykyään suurimmaksi osaksi tämmöstä..









Oliskohan tohon vesilasiin pitänyt laittaa joku sateenvarjohärpäke, että olis edes vähän juhlavampi? Mutta, revihän tosta sitten huumoria, varsinkaan noista mun talvikengistä. Niih!




Ei kommentteja: